Projekteja

En ole ikinä pitänyt itseäni projekti-ihmisenä. Kunnes yhtäkkiä, yksi kaunis päivä huomasin, että sellainen minusta on tullut. Työskentelen ainakin jonkin sortin projektien parissa. Sen tarkoittaen työtehtäviä, joiden parissa huhkitaan ei nyt vuosia, mutta viikkoja. Välillä jopa kuukausia. Minulla on päässäni "päättymättömien projektien"-lista. Kuten esimerkiksi: vaatekaappien tyhjennys, sekä turhien retkujen roudaaminen kirppikselle. Se ompelu. Että joku päivä juoksen puolimaratonin (huom! Joku Päivä. Se päivä saattaa olla vaikka 12 vuoden kuluttua). Syytän tästä salakavalasta projektihurmasta trioa. Olen kas tehnyt suuren huomion: lasten kasvattaminen on aika projektiluontoista hommaa. Ainoa ero työpaikan "laita paperit mappiin ja tyyliin unohda, että koko keissi oli edes olemassa" projekteihin on tämän trio-projektin pitkäluontoisuus. Ihan toistaiseksi en osaa laittaa päättymispäivää trio-projektille. Olenkin vaivihkaa tullut siihen johtopäätökseen, että projekti trio on loppuelämän hommaa. (yksi lamppu lisää on selkeästi syttynyt päässä).

Kun nyt olen päässyt projektien hurmaan, niin niitähän riittää. Tällä hetkellä päällä on liikunta projekti. Se kestää kuulemma (luotettavien facebook-lähteiden mukaan) 21 päivää. Joskin jossain sivulauseessa mainittiin jotain elämänpituisesta matkasta. 21 päivää menee heittämällä. Siihen voin sitoutua. Tuo elämänpituinen matka; jaah, pitää hommaa pohtia. En ole valmis hylkäämään tärkeitä osioita ruokaympyrästäni, kuten suklaa, jäätelö, pizza, satunnaiset oluet ja viinit, vain koska projektin yhteydessä kerrotaan, että nämä ovat joutuneet niin sanotusti vaarallisten matkatavaroiden-listalle. Liikuntapuoli on ollut mukana elämässäni isohkossa roolissa vuosia, vaikka teinivuosina liikunnanopettaja kauniisti nimitti allekirjoittanutta "lentopalloilun irvikuvaksi", hiihtoreissuilla kuljin lempinimellä "Marja-Liisa" (ja juu, syynä ei ollut sivakka suksi), bonuksena vielä liikunnanopen suuriääninen ihmettely siitä, että voimmeko todellakin olla siskoni kanssa sukua toisillemme. "hän kun on niin lahjakas". Lentopalloilijaa minusta ei tullut, hiihtäminen ei kuulu hyveisiini, mutta tykkään puuhastella youtube-videoiden tahtiin kahvakuulan kanssa, sekä käydä juoksemassa rauhallisia lenkkejä. Omistan myös salikortin, joskin tällä hetkellä on päällä projekti "vaihda salia", ja sehän tietenkin antaa minulle oikeuden olla menemättä sinne vanhalle salille, jonka kuukausimaksua yhä maksan. Koska projektiluontoisesti pohdin yhä, minkä salin valitsisin kotisalikseni, enkä ymmärrettävistä syistä voi mennä sekoittamaan päätäni "nykysalin" jumppatunneille.

Välillä suoritan pienimuotoisia projekteja. Kuten vaikka; ota kaksi lasta mukaan, jumppaa puolitoista tuntia julkisilla kulkuvälineillä joilla on pyhäaikataulut, päästäksesi maanpäälliseen alennusmyyntihelvettiin. En vieläkään tiedä mitä ajattelin ehdottaessani miehelle, että jos hän viettäisi Topon kanssa laatuaikaa, sillä aikaa kun itse majakka&perävaunu aisaparinani käyn katsastamassa niitä alennusmyyntejä. Olin sunnitellut homman hienosti (eikö projekteihin kuulu myös suunnitteluvaihe?); ensin käydään syömässä jotain niiden jumppaprojektin kiellettyjen aineiden listalta (kuten ranskalaisia). Sen jälkeen majakka&perävaunu saavat valita itselleen irtokarkkeja, jonka jälkeen he silkasta lahjontahurmoksesta käyttäytyvät täydellisen kuuliaisesti erinäisissä tavarataloissa ja rättikaupoissa. Kuten muissakin projekteissa, suunnittelu ja toteutus eivät aina kohtaa. Eivät tässäkään projektissa. Sampun nauttiessa karkkipussinsa sisällön kahdessa minuutissa ja sen jälkeen aloittaen sokerihuuruissa ees-taas sinkoilun, Edward otti päälle rauhallisemman moodin. Rauhallisemman moodin tarkoittaessa tässä tapauksessa sitä, että maataan vaatehyllyillä, kenkähyllyillä, sovituskopeissa, sovitustuoleilla, no ylipäänsä kaikkien esineiden päällä, joiden päällä voi maata. Valittaen samaan kovaan ääneen, että "minä haluan mennä metrolla kotiin". Sekä "noh äiti, nyt saa riittää, minä en enää jaksa." perään heitetettynä lause numero yksi. Neljän tunnin reissun jälkeen mies poimi Topon kanssa kyytiinsä lopen uupuneen äiti-ihmisen, jonka alennusmyyntisaldo oli alle hyväksytyn. Sokerihumalasta maanpinnalle palanneen Sampun. Ja Edwardin, joka sai ihmevoimia heti, kun pääsi autoon istumaan. Väsymys oli tiessään. Papupadan selittäessä, miten mukavaa meillä oli äidin kanssa kaupoilla. Jaah? Kyseisen päivän haastetehtävänä sen liikuntaprojektin tiimoilta oli "harrastaa valinnaisesti aerobista liikuntaa 30/60/90 minuutin ajan". Kuittasin homman alekierroksella. Kuntoilusuorituksen epäilijät voin haastaa tekemään saman perässä. Täältä saa kaksi innokasta herraseuralaista mukaan kauppakierrokselle!

Tänään jumppaprojektin (sekä päättymättömän pyykkiprojektin, ah mitä riemua aiheuttaa maanantaina löytää hyvin pesty vaippa ziljardine "sisältörakeineen"  puhtaan pyykin seasta…) lisäksi aloitan uuden projektin. En osaa vielä heittää veikkauksia suuntaan, enkä toiseen, projektin päättymispäivän suhteen. Hyvässä lykyssä päättymispäivä on kuukauden sisällä. Mutta mahdollisuus projektin venymiseen on olemassa. Päättymispäivä saattaa sattua esimerkiksi talvelle 2017. Lounastauolla kävimme nimittäin työkaverini kanssa läheisessä lankakaupassa "ihan vaan vähän hiplailemassa". Hiippaillen takaisin työpaikalle liian kalliiden lankojen kanssa. Projekti "kaulaliina numero kaksi"-odottaa aloitustaan… Heti kun on hoidettu alta pois se projekti jumppa, raivaa kaaosta, pese lisää pyykkiä ja saa trio yöunille.