Normaalin Epänormaali Top Vitonen

Luin aamulla Ylen uutista ruotsalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan lapset, jotka viedään autolla kouluun, menestyvät koulussa huonommin, kuin sinne kävelevät tai pyöräilevät luokkakaverinsa. Teki mieli laittaa samantien kyselyä tutkijoille, että onko se nyt sitten niin, että ne lapset jotka asuvat "ei kävelymatkan"-päässä koulusta, voivat samantien heittää hyvästit haaveille jatko-opiskelupaikoista. Ne kun ymmärtääkseni ovat melko kortilla muutenkin. Ja tulipahan siinä sitten samalla mieleen, miten oikeasti elämässä siitä epänormaalista on tullut tätä nykyä elämässä niin normaalia... Alla jonkinasteinen oman elämäni Normaalin Epänormaalin Top Vitonen. Satunnaisessa järjestyksessä.

1) No ne koulumatkat: Yhtenä päivän hihitän sisäisesti, toisena päivänä noin suurinpiirtein itken ulkoisesti ajatukselle ensi syksystä. Trion koulut tulevat mitä suurimmalla todennäköisyydellä sijaitsemaan täysin eri puolilla armasta kotokaupunkiamme. Eli lähinnä hihitän, tai melkein-itken ajatukselle kolmesta taksista. Sekä ajatukselle kolmen taksin aiheuttamista aikatauluongelmista. (uskoni ei vain riitä siihen, että kohdallemme sattuisi noin keskimäärin kuusi taivaanlahjaa, nykyisen kahden sijaan. Näillä taivaanlahjoilla viittaan trion aamu- ja iltapäivätaksien ihaniin kuljettajiin, jotka ovat aina just eikä melkein ajallaan).  Luonnollisesti aikatauluongelmat aiheuttavat suoraan jonkin asteisia fyysisiä ongelmia, kuten kohonnutta pulssia, tai liian korkeaa verenpainetta. Voinen siis jälleen laittaa 100-vuotissynttäreiden suunnittelun jäihin. Niin ja se normaalin epänormaali: sehän on luonnollisesti normaalia, että lapset kulkevat kouluun taksilla. Siis tässä perheessä. Naapuriperheessä se on ehkä hivenen epänormaalia.

2) Syökää kasviksenne : Juu ei... Ei syödä. Kun trio ja heidän "juttunsa" tulevat puheeksi uudemmissa ympyröissä, suht säännöllisesti joku uudempien ympyröiden uudempi tuttavuus tulee jossain vaiheessa kysymään vienosti, että "mitenkäs muuten, syöttekö säännöllisesti kalaa, niin ja olen lukenut että vihannekset, sekä hedelmät on erityisen tärkeitä, kun on noita neurologisia juttuja". Tähän voisin lyhyesti todeta, että olkaa hyvä, ottakaa vaikka Topo viikoksi lainaan ja jutellaan sitten niistä viikottaisista kaloista ja päivittäisistä vihanneksista uudemman kerran. Topo ei syö vihanneksia. Piste. Topo syö kalaa korkeintaan kalapuikkojen muodossa. Piste. Niin ja niistä kalapuikoista hän syö vain sen paneroinnin, vai onko se nyt sitten kuorrute. Katsoin erästä kokkiohjelmaa, jossa tämä kokki-ihminen totesi erään perheen äidille, että lapselle pitää vain maistattaa uutta makua 20 kertaa, jonka jälkeen hän kyllä hyväksyy ruokaympyräänsä vaikka mitä. Kokki-ihmisen lausahdus ei päde tähän sekalaiseen seurakuntaan. Täällä eivät kaikki syö niitä kasviksiaan. Epänormaaleista ruokarytmeistä, ruokarituaaleista, sekä yksipuolisesta ravinnosta on tullut epänormaalin normaalia. Niin se vaan menee... Topo vetää pinaattilettuja, ilman alkupalaporkkanoita. Niin ja pinaattilettuja jääkaappikylmänä, suoraan paketista. Niin(kin) se vaan menee...

3) Jos kukaan ei makaa JA huuda marketin lattialla, kauppakeikka on onnistunut  En tiedä mitä tähän pitäisi lisätä. Ehkä tuossa tuli kaikki siinä pähkinänkuoressa? Siitä että kymmenenvuotias miehenalku maata rötköttää keskellä supermarketin käytävää... Siitä on tullut ihan arkipäivää. Normaalin epänormaalia. Ei se ole kasvatuskysymys, lääkityskysymys, yöunikysymys, tai väsymyskysymys, miksi Topo makaa kaupan lattialla. Topo vain kertakaikkiaan tekee niin. Niin kauan kun hän ei makaa  JA huuda samaanaikaan annan itselleni olantaputuksen ja papukaijamerkin hyvin menneestä kauppareissusta. Niin, ja kun näen Topon makaavan siellä marketin lattialla... Yleensä siirrän hänet vähän sivummalle, ettei hän tuki kenenkään kulkureittiä. Totean, että "äiti hakee vielä maidon ja jauhelihan". Eikä mielessäni useinmiten edes pikaisesti käy ajatus siitä, että jonkun mielestä olisi epänormaalia, että siinä sipsi- ja eläinruokahyllyjen välimaastossa rötköttää 125 senttinen kaveri.

4) Päättömien lauseiden toistelu julkisilla paikoilla Jos satutte istumaan ruuhkabussissa, jossa kuulet naishenkilön sanovan kovalla äänellä 15 kertaa peräjälkeen "Minä haluan kanin", niin olette luultavasti nousseet samaan bussiin Topon ja allekirjoittaneen kanssa. En muista onko trion ihana pute (eli puheterapeutti) joskus aikanaan antanut vinkin, että lapsen sanomia sanoja on hyvä toistaa perässä. Vai olenko lukenut siitä jostain. Vai olenko vain kertakaikkiaan jossain vaiheessa alkanut tekemään niin. Pääsemättä eroon tavasta. Koska harrastan sitä. Aktiivisesti. Sen kummemmin ajattelematta, että jostakusta se saattaa kuulostaa omituiselta, epänormaalilta. Jos nyt Topo on oppinut elämänsä ensimmäisen kolmisanaisen lauseen, niin tottakai toistelen sitä hänen perässään. Se, että lauseessa ei ole minkäänlaista päätä, häntää tai sitä punaista lankaa: kuka välittää? Koska "Minä haluan kanin".

5) Korttelin ympäri sydän kurkussa  Trion jäsenet ovat kuusi-, 10- ja 12-vuotiaita. Muistan, kun olin itse noin yhdeksän vanha ja siskoni paria vuotta nuorempi. Ajelimme joskus iltapäivisin äitini työpaikalle, käyttäen bussia, metroa, sekä toista bussia tai vaihtoehtoisesti ratikkaa. Kävelin yksin koulumatkat luultavasti ekaluokan toiselta kouluviikolta lähtien. Koulumatkalla piti ylittää Mansku. Sekä pari muuta suht vilkkaasti liikennöityä tietä. Nyt odotan illalla Topon nukahtamista, ennen kuin lähden koiran kanssa iltalenkille. Toistaen Eliakselle ja Sampulle liian moneen kertaan, että äiti menee Roopen kanssa lenkille, ei viivy pitkään, ovea ei saa avata ja sängyssä pitää pysyä.... Lenkit kävelen rivakkaa vauhtia. Ajatusten kulkiessa jotakuinkin aina samaa rataa "kylläpä nää iltalenkit tekee hyvää, ihanaa kun saa happea" "pitää nyt kävellä vauhdilla, ettei Topo vaan herää". Joskus ajoittain saatan lähteä lenkille niin, että vakuuttuneena siitä, että Topolla ovat kaikki maailman planeetat suotuisassa asennossa, heitän lenkin hänen ollessa hereillä. Tuolloin soitan Eliaksen kännykkään noin suurinpiirtein viiden minuutin välein "onhan kaikki ok"-tarkistussoiton. Kuunnellen Eliaksen ja Sampun kyllästyneitä "joo, on on, sä soitit just äiti" vastauksia. Itselleni on täysin normaalia ajatus siitä, että niin kauan kuin Topo ikinä kotona asuukaan: häntä ei jätetä tänne iltajumpan ajaksi itsekseen hyörimään. Se nyt kertakaikkisesti on vain epänormaalin normaalia.

Ehkä tässä kaikesta parasta on se, että niistä jutuista on tullut normaalia. Koska kyllähän sitä tekisi itselleen elämästä hemmetin paljon vaikeampaa, jos joka päivä joutuisi miettimään, kuinka epänormaalia tämä kaikki on? Nyt se on vain sitä perussettiä. Erilaisissa puitteissa.

Viisi Vinkkiä Toimivaan Arkeen: Kantapään Kautta Todettua (ei opittua)

En tiedä luenko vääränlaisia vinkkipalstoja, mutta olen huomannut, että melko usein "vinkit ruuhkavuoteen spesialistilta" spesialisti on joko yhden lapsen vanhempi, tai työkseen jotain hyvinvointivalmennusta (oman aikataulunsa mukaan) tekevä jumppahirmu, jonka motto elämässä on "jokaisella on joka päivä puoli tuntia aikaa kunnon hikijumppaan".

Haluatteko oikeita vinkkejä ruuhkavuosiin? Ihmiseltä, jonka organisointikyky lähentelee heikkoa, jonka kovin ase arkeen on huono muisti, ja joka ei ole vieläkään oppinut, että tunnissa tehdään tunnin verran hommia?

Vinkki numero yksi, jonka toivottavasti jokainen päiväkoti-ikäisen lapsen vanhempi on jo hiffannut: Koska aamut ovat aina kiireisiä, ja talviaikaan pimeyden vuoksi erittäin syvältä, niin delegoi aamupalapuuha päiväkotiin! Ei kuten eräs allekirjoittanut, jolla oli aikanaan päähänpinttymä siitä, että lasten oli syötävä puuroa ennen päiväkotiin lähtöä. Sitä oli syötävä joka hemmetin aamu, ja sillä ei ollut mitään merkitystä, että toinen näistä syötettävistä vihasi puuroa. Vaikka jokainen puuroamu päättyi puuroliman ja kyynelien aiheuttamaan supersotkuun. (sekä äidin, että lapsen kyynelien...), sitä puuroa syötettiin lapsukaisille aamusta toiseen. Älä vain kokeile tätä kotona!

Vinkki numero kaksi: jos kotonasi asuu alvariinsa vaatteita sotkevia henkilöitä, rytmitä pyykinpesu fiksusti pitkin viikkoa. Tyyliin koneellinen joka toinen ilta. Vinkkivitosena vielä sellainen juttu, että kun ne pyykit ovat puhtaita ja kuivia, laita ne samantien kaappeihin. Älä tee kuten eräs, jonka nimeä ja henkilöllisyyttä en paljasta (voitte vain arvailla), joka pesee yhteen putkeen kuusi koneellista pyykkiä. Pyykki, niin puhdas koneesta tullut, kuin likainen koneeseen menoa odottava, ängetään ikean kasseihin odottamaan joko sitä kaapittamista, taikka pesemistä. Homman päätyessä siihen, että omatoimiset lapset ovat tuoneet pari iltaa putkeen omat likaiset vaatteensa kylppäriin, ikean kassiin, odottamaan pesua. Joten osassa niistä ikean kasseista on loppupeleissä sekä puhdasta, että likaista pyykkiä. Älä siis testaa tätäkään "ikea-säkki-toimintatapaa". Usko vain, kun annan vinkin: ei toimi hyvin!

Vinkki numero kolme: Jos ja kun tiedät, että aamutoimiin menee yhteensä 75 minuuttia aikaa, varaa niihin 75 minuuttia aikaa, plus ekstra "yllätysmomentti" vitonen. Älä kuvittele, että hoidat hommat tunnissa. Et vaan hoida. Homma päätyy hyvin helposti siihen, että silloin kun lapsen olisi pitänyt jo teknisesti olla pihalla odottamassa taksia, kirjoitat kuulumisia reissuvihkoon. Samalla lukien, että tyypillä on tänään taas uintia ja pitäisi eväätkin pakata mukaan. Sen eskari-ikäisen kaverin muistuttaessa vieressä, että päiväkodissa on muuten myös eväsretki. Nyt olisi ollut aika siistiä, jos sen 60 minuutin sijaan olisit varannut aamutoimiin 75+5 minuuttia. Ihan oikeasti.

Vinkki numero neljä: laita illalla lasten JA omat vaatteet valmiiksi pinoihin. Niin, varsinkin jos olet sitä sorttia joka sinnikkäästi uskoo tekevänsä ne noin puolentoista tunnin aamupuuhat siihen hikiseen tuntiin. Sisältäen sen omien vaatteiden, sekä lasten vaatteiden "esillepanon".  Aamulla kiireessä luonnollisesti kaikki puhtaat kalsarit ovat "jossain niistä ikean pesu-säkeistä". Kuopuksen kenkä on hukassa, koira varasti toisen sukan ja paidassa on lappu joka kutittaa. Bonarina siihen oma hukassa oleva musta t-paita, juuri se yksi tietty, joka on kiva neuletakin kanssa, jonka ihan varmasti näit kylppärissä (joo, yllätys, yhdessä niistä ikean säkeistä) heinäkuussa... Voin kertoa miten homma päättyy. Niin, että kuopuksella on jalassa yksi oma, ja yksi Eliaksen kuusi numeroa liian suuri, sukka. Kengät täytyy taas lennossa vaihtaa kumppareihin, koska se yksi kenkä on ja pysyy mystisesti hukassa. Lupaat illalla "yllärijälkkärin" jos kuopus unohtaa sen paidan niskaa kutittavan lapun (ainakin siihen saakka, kunnes joku päiväkodin aikuisista voi leikata sen pois).  Joudut itse miettimään koko vaatekokonaisuuden uusiksi, koska se musta t-paita on totaalisen hukassa. Unohdat hässäkässä harjata hiukset ja vaihtovaatteet ovat luonnollisesti rypyssä. Pyrit työpaikalla välttelemään niitä seinänkorkuisia peilejä koska: ne ryppyiset vaatteet ja semitakkuinen tukka. Siihen bonarina huonosti nukutun yön jäljiltä silmäpussia ja alat muistuttamaan jotain, jonka voisi lanseerata maanviljelijöille "vuoden toimivimpana variksenpelättämenä".

Vinkki numero viisi: Ihan oikeasti, käytä kauppalistoja! Ihan supervinkkinä sellainen juttu, että kerää vaikka parin päivän aikana paperille ylös huomioita puuttuvista peruselintarvikkeista, kuten suola, jauhot, kanamunat, kinkku yms. On nimittäin melko palkitsevaa hoitaa melkein koko viikon ruokaostokset yhdellä kertaa, ja viikon muina päivinä hakea vain vaikkapa puuttuvan maidon, tai lisää leipää lähikaupasta. Annan tämän vinkin ihan kokemuksesta. Joka on karttunut siitä, kun lähden koiran kanssa "vielä yhdelle iltalenkille" kello 21.30 illalla, räntä-vesisateessa. Koska aamuksi ei ole maitoa, ja töiden jälkeen en ehdi kauppaan ostamaan seuraavan päivän ruokatarvikkeita. Yleensä parasta tässä on se, että päivään on sisältynyt jo yksi kauppakeikka. Jolloin varastoja on täydennetty hyasinteilla, siemennäkkärillä ja aurajuustolla. Niillä joka lapsiperheen peruselintarvikkeilla....

Ihan vain yhden äiti-ihmisen neuvo: Älä ota niin tosissaan niiden ruuhkavuosi- ja jumppaspesialistien ohjeita. Olen henk.koht kärvistellyt ties missä kiirastulissa, soimaten surkeaa organisointikykyäni. Sitä, että vaikka se jumppaguru sanoi instastoryssaan, että jokaisella on aikaa liikkua joka päivä, ei aikaa mukamas löydy. Useinmiten tyypit antavat niitä vinkkejä ja vetävät niitä jumppia työkseen. Minä (ja niiiiiin moni muu) en. Käyn muunlaisissa töissä ja siinä sivussa, tai sen lisäksi, organisoin huonosti, mutta pyöritän suht hyvin tätä perusarkea. Olen vuosien varrella oppinut, että vaikka sitä aikaa jostain saisi tiristettyä sille 30 minuutin jumpalle, se aika voi monesti olla paljon tärkeämpää käyttää x:nä sohvalla, tai sängyn päällä. Antaen itselleen hetken armoa. Koska arki liikkuvine palasineen, ei aina sitä armoa muutoin anna.

Loppuun haluan liittää kuvan kodistani. Näyttää ihanan siistiltä ja harmoniselta (siis allekirjoittaneen mielestä). Voin kertoa, että kuva on otettu Sampun "Linna-päivän" jälkimainingeissa. Heitimme aamulla Linna-keikan, tulimme ajoissa kotiin ja käytin keikkaa seuraavat kuusi tuntia siivoamiseen. Tältä näytti sen session jälkeen. Hetkellisesti. Kunnes Sampu oli päättänyt rakentaa kiljardista palikasta ja kymmenestä kirjasta smurffeille sillan, Topo oli levitellyt sohvalla olevat tyynyt lattialle ja Elias kantanut koko maallisen omaisuutensa sohvapöydälle... Seuraavana päivänä käytin viisi tuntia aikaa siihen kylppärin ikea-kassi-pyykki-helvettiin. Päättäen jälleen kerran, että tästäedes rytmitän pyykinpesun fiksummin. Tietäen, että kuukauden sisällä edessä on uusi vähintään viiden tunnin session. Koska en opi yhdesta kerrasta. Enkä edes sadasta...  Sellaista se arki on. Siihen ei kai ole muita vinkkejä, kuin että yritetään pärjätä?

P.S mitä tulee tuohon olkkariin (ja keittiöön)... Vaikka ne reissuvihkot ja vaatepinkat ovat kroonisesti retuperällä, niin olen sen verran ryhdistäytynyt, että yritän "raivata" nuo kaksi paikkaa siisteiksi iltaisin. Vaikka kuinka väsyttäisi. Koska se hemmetin huonosti rytmitetty aamu on niin paljon kivempi aloittaa, kun alakerta on sentäs niin sanotusti inhmillisen näköinen. Kas: tässä vielä bonusvinkki kaupan päälle!