Uusia Alkuja II

Olen viime aikoina alkanut kaivata tätä "ihka omaa blogikotiani". Kaiketi pitää käydä vähän vieraissa, vierailuilla, tajutakseen miten hyvä kotona onkaan olla? Haahuilla oikeassa elämässä vähän työpaikasta toiseen (joskin näistä asioista en ota itse kaikkea vastuuta…), tajutakseen, että oikeasti pysyvyys on aika hyvä juttu.

Hyvin kukutun viikon jälkeen univelan ja migreenin sekoitus kaatoi tämän äiti-ihmisen sängyn pohjalle, kello 20.30 lauantai-iltana. Niin epäreilua! Pakkasessa oli lemppari pakastepizzaa, karkit hommattu ja miehen kanssa valittu hartaasti illaksi sarjaa, jota voidaan katsoa "ainakin kolme jaksoa putkeen" (olimme erityisen hurjalla päällä, illan teemaksi olisi voinut jopa laittaa "keski-ikäiset goes crazy"). Mutta, aina ei voi voittaa. Varsinkaan jos vastustajina ovat sekä migreeni, että megalomaaninen väsymys.

Sunnuntaiaamuna, lauantain harmaus oli vaihtunut lumisateeseen, pikkupakkaseen, pienempään väsymykseen, sekä vähemmän raastavaan päänsärkyyn. Ja oli aika katsoa, vieläkö tämän sivun tunnukset toimivat. Palata eräänlaiseen kotiin. Aloittaa taas alusta.

Kuinka moni muu muuten tekee henkisiä lupauksia uusista aluista vähintään kerran viikossa?

Itse olen mestari siinä. Ohessa pari niistä, kuluvalta viikoilta:

- pesen pyykkiä joka ilta. Meille ei enää muodostu pestävän, eikä viikattavan pyykin vuoria. Siis herranjumala mitä itsepissitystä! Nimimerkillä: laitoin juuri viikon ekan koneellisen pyörimään ja voisin siitä hyvästä antaa itselleni kultatähtitarran
- Lopetan sokerin käytön. Valkoinen vilja lähtee myös pois ruokavaliosta. Sushia vain kerran kuussa ja irtokarkkien tilalle vaikkapa pähkinöitä. As if… Olen syönyt tällä viikolla kaksi kertaa sushia. Eliaksen saamat hyvät kouluarvostelut olivat mitä loistavin syy ottaa keskelle viikkoa ylimääräinen karkkipäivä. Niin ja hei oikeasti: jos töissä on ruokana spaghetti carbonaraa, jota kehutaan maasta taivaisiin, niin: kuka hullu vaihtaa sen päivän keittoon? Ai niin, en muistanut mainita sitä, että työpaikalla leivotaan itse leivät…
- Minusta tulee järjestelemällinen. Tässä tapauksessa järjestelmällisyys tarkoittaa siistejä vaatekaappeja, astiakaappeja, sisävarastoa, hyvin jäsenneltyä arkea ja elämää.  Tämä ehkä vähän niinkuin, jopa naurattaa ääneen. Ei tule. Toivon, että tulisi. Mutta ei tule. Ei tällä viikolla, ei ensi kuussa, villi veikkaus: ei koskaan.
- En enää hermostu, saatikka huuda triolle. Noh, mitäs tähän voisi muuta todeta, kuin että: enpä. Minkä sille voi, että tyyppien ajoittainen tottelemattomuus, kuurous jokaiselle pyynnölle (joista tulee pikkuhiljaa käskyjä), riehuminen, kaiken omaisuuden hukkaaminen (Sampun erikoisuus) ja järjetön venkoilu nukkumaanmeonaikaan, tekee minut kertakaikkisen hulluksi. Olisin aiemmin elämässäni voinut väittää olevani suht rationaalinen, selväjärkinen ja rauhallinen henkilö. 11 vuotta äitiyttä ja minusta on kasvanut jotain täysin muuta.
- Katson illalla seuraavan päivän vaatteet itselleni, sekä triolle valmiiksi. Täytän kaikkien reissuvihkot valmiiksi ja nousen ajoissa. Noh… Jokainen jolla on aamuisin herätyskello soimassa liian aikaisin, ja tendenssi jättää asiat viimetinkaan tietää miten tämän lupauksen kanssa käy. Juu en. Aamut ovat yhtä kaaosta. Koska illalla vannon, kautta kiven ja kannon nousevani aamulla "niin aikaisin, että kerkeän laittaa vaatteet ja reissuvihkot kuntoon rauhassa". As if taas…
- Aion jatkaa säännöllisesti kirjoittelua tässä osoitteessa, sekä säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoittaa 
juttuja jaatisen-sivuille. Alku josta aion pitää kiinni.