- Äiti on huijari
- Soitan mun puhelimesta poliisille, ja kerron, että äiti on senkin huijari
- Älä katso minua senkin huijari.
- Toistettu ensimmäinen lause kymmenen kertaa. Höystetty sitä äkäisellä lisäyksellä: "sä aina vaan huijaat".
Kolmen minuutin pituinen palautekeskustelu on virinnyt aiheesta "äiti ei osaa laittaa uutta pleikkaa päälle". Äiti kun ei muuten oikeasti osaa laittaa uutta pleikkaa päälle (eikä todellakaan viitsi nähdä vaivaa puuhan opetteluun). Epäilen siis, että tästä saattaa tulla piiiiiitkä ilta. Huijarille ja Uhmakkaalle.
Kun tähän mennessä niitä kaksi-, kolme-, neljä-, viisi- ja kuusivuotisuhmia (tuleehan niitä muissakin perheissä säännöllisesti vuoden välein? Ja sen vuoden sisällä säännöllisesti viikon välein?) on taplattu lähinnä peittelemällä korvia, jottei kuulo saa peruuttamattomia, kiljumisesta johtuvia vaurioita, on tämä niin kutsuttu sanasota jotain aivan uutta.
Herra kuusiveen spesiaaliteetti on keskellä kiireistä aamua todeta pitkän "pue"-"enpäs pue"-taiston jälkeen, että "ookoo, mä puen, mutta tosi hitaasti". Tehden ihan tosissaan hommaa t o s i hitaasti. Sillä tavalla niinkuin hidastetuissa leffoissa. Sama pätee jos Herra Uhmakasta pyytää noutamaan jotain esimerkiksi yläkerrasta. Kiireessä. Vastaus on yleensä suurinpiirtein:"ookoo mä haen, mutta mä kävelen tosi hitaasti". Jonka jälkeen yläkertakeikka toteutetaan vauhdilla, jolla jäisi etanoiden leppoisalla päiväkävelyllä heittämällä viimeiseksi.
Herra Uhmakkaan kanssa joutuu myös melko hassuihin tilanteisiin. Eilen kaupungilla käyskennellessä, hän esitti naama vakavana erään kaupan kassajonossa (joissa oli muitakin jonottajia, kuin allekirjoittanut airueineen), kirkkaalla, kovalla äänellä kysymyksen "tykkäät sä äiti enemmän tytöistä, vai pojista". En lähtenyt johdattelemaan kysymystä suuntaan "niinkuin missä mielessä"... Voin kertoa, että edessämme seisovaa naisihmistä hihitytti. Luulen, että hän hidasteli tahallaan, jotta saisi jäädä kuuntelemaan vastausta. Ehkä yksi lemppariheitoistani on yhä, pari vuotta sitten apteekissa, silmät ymmyrkäisinä, vesiautomaatin kohdalla esitetty kysymys "äiti, mihin se kultakala on mennyt tuolta?".
Tämä kaikki on äiti-ihmiselle aivan uudenlaista. Jälleen kerran uuden opettelua. Niihin kysymyksiin (kuten: miksi on mustia, valkoisia ja mustavalkoisia lehmiä) pitäisi kai osata vastata jotain fiksua? Olen tottakai kuullut kyselyiästä. Lukenut kyselyiästä. Odottanut aikanaan, kuin kuuta nousevaa, että isoveljien kohdalla kyselyikä tulisi eteen. Luopunut toivosta. Unohtanut kyselyikien olemassaolon. Huomatakseni yksi kaunis aamu olevani kyselyikäisen, kyselevän pikku-ukon äiti. Jonka jälkeen olen huomannut, että kyselyihin on saatu mukaan jonkinasteista uhmakkuutta. Ja että vastaus ei enää voi olla täyttä puuta&heinää: sitä vastausta kun osataan kyseenalaistaa.
Niin, herra Uhmakas on yhtenä hetkenä niin ison oloinen. Uhmakkaan oloinen. Kunnes hän ojentaa hiljaa, yhä uhmakkaan näköisenä käden tietokonepöydän alta. Nappaan kädestä kiinni. Kysyn "tuutko syliin". Saan vastaukseksi puoliuhmakkaan nyökkäyksen. Asteen verran vähemmän uhmakas tyyppi kömpii syliini. Kertoo miten leikki päiväkodissa parhaiden kavereidensa kanssa apinaa ja eläintenhoitajaa. Miten oltiin kirkossa ja siellä "sellainen setä, pappi, kertoi satuja". Uhmakkuus on ainakin hetkellisesti poissa. Ja allekirjoittanut ei enää ole Huijari. Vaan ihan vaan äiti... Jolta kysytään viattomasti "mitä sä äiti teit töissä". Vastaukseen "äiti teki tietokoneella töitä" heitetään luonnollinen kuitti "ettet äiti vaan huijaa. Mitä töitä tietokoneella voi muka tehdä". Koska on perjantai, pimeä ja nälkä, en jää tällä kertaa avaamaan asiaa. Tyydyn olemaan äiti&huijari... Herra Uhmakkaan ikioma Huijari-Äiti. Joka ihan oikeasti tekee ajoittain töitä tietokoneella. Saattaa ajoittain hieman vähän huijatakin. Mutta enimmäkseen on vain äiti. Jolle voi uhmailla, hidastella, esittää kysymyksiä. Ja jonka syliin saa aina (mielellään) kömpiä.
P.S Eiliseltä kaupunkireissulta löytyi jotain itselle. Josta löytyi uusi ohjenuora elämälle. Tai noh: hyvällä menestyksellä olen ohjenuoraa noudattanut jo vuosia "screw perfection". Ihan oikeasti: juuri niin! Miten siistiä, että samaa rannetta koristavat nykyään elämäni tärkeimmät & elämäni ohjenuora!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti