LauantaiAamuna

Lauantaiaamu, kello yhdeksän jotakin. Yksi katsoo telkkarista lastenohjelmia, yksi pelaa Toca Boca Trainia (vinkkinä, löytyi ilmaisena tänään vielä AppStoresta) ja kolmas katsoo Late Lammasta iPadilta. Yhtä ja samaa Late Lammas kohtaa, jossa pelataan jalkapalloa. Kohtaa katsotaan 30 kertaa peräkkäin. Talossa rauha. Leppoisa lauantaiaamu.

Tai niinhän voisi luulla... Tilanne ei ollut lähimainkaan sama vartti takaperin. Vartti takaperin tilanne oli suurinpiirtein seuraava: yksi karjuu iPadinsa kanssa, koska netti pätkii, ja hän ei saa etsittyä padiltaan Late Lampaan jalkapallopätkää aamukatsomiseksi. Toinen ruinaa, että laitettaisiin telkkari päälle, hän haluaa katsoa lastenohjelmia. Keskustelu "ensin puuro, sitten lastenohjelmat" tyrmätään kovaäänisellä "ei ei ei, minä en halua syödä puuroa. Minä haluan katsoa junioria ja syödä sipsiä" vastalauseella. Vastalause esitetään siinä määrin vinkuvalla äänensävyllä, että sillä Late Lampaan metsästäjällä kärähtää hihat isomman kerran. Lumipalloeffektin lailla kärähtäminen aiheuttaa yleisen melutason nousun taloudessa. Äiti-ihminen antaa selkeäsanaiset ohjeet "aamuisin syödään puuro. Telkkari aukeaa, kun puuro on syöty". Padinsa kanssa riehuva tyyppi saa häädön omaan kämppäänsä. Huutakoon siellä niin paljon, kuin sielu sietää. 

Portaista kuuluu ähellystä. Erittäin hyvällä mielikuvituksella höystetty kolmas tyyppi on jälleen jonkun projektin parissa. Portaissa eteen tulee pölynimurin johtoon "hirtetty" pehmohauva. Hauvan irroitus johdosta ja johto imurin sisään. Tässä potee potentiaalinen vaara... Kun kerran se pehmohauva keksitty jo "hirttää" siihen johdonpätkään. Projektijohtaja ei suinkaan pidä projektinsa keskeyttämisestä ja aloittaa vastalausetulvan, kunnon itkupotkuraivarin muodossa. Huutaminen ärsyttää sitä Late Lampaan metsästäjää, jolla palaa hihat uudemman kerran. Tyypin kämpästä alkaa kuulua hervoton huuto. Alakerrasta sentäs kuuluu voitonriemuinen "äiti, söin puuron, saanko nyt katsoa junioria" heitto. Kun sitä hiivatin junioria ei saada telkkarista päälle nanosekunnissa, toistetaan heitto uudemman kerran, vaativammalla äänensävyllä. Koska on miehen nukkuma-aamu, yritän päästä raput alas, karjuva projektinjohtaja lahkeessa roikkuen, laittamaan sitä hemmetin telkkaria päälle. Herra Late Lampaan jahtaajan jatkaessa karjumistaan yläkerrassa. 

Päässä takoo jatkuvana ajatus "nyt mä en oikeasti kestä tätä räkätautirumbaa enää yhtäääääääääään". Sisäisen äänen hokiessa yhtä jatkuvalla syötöllä "hengitä hengitä, jaksaa jaksaa". 

Vitsin kulkutaudit!!! Jos nyt heittäisin hatusta veikkauksen, niin tämä taitaa olla kolmas viikko, kun niitä podetaan tässä taloudessa. Putkeen. Topon ollessa kierroksella kolme ja Sampun kierroksella kaksi. Voin myös kertoa, että kierros kierrokselta taudit pahenevat. Samassa mittasuhteessa tautien kantajien kärsvillisyyden katoamisen kanssa. Topoa ärsyttää kaikki maan ja taivaan välillä. Suurinpiirtein ainakin. Välillä hänen kuitenkin saadessa jotain katumuspuuskan tapaisia; se iPad kädessä tullaan tsekkaamaan mitä äiti-ihminen tai mies puuhaavat. Katsotaan silmiin, sanotaan "moi" ja häivytään sen iPadin kanssa taas potemispuuhiin.

Sampu on päättänyt, että hän haluaa nukkua äiti-ihmisen vieressä yönsä. Tai lähinnä äiti-ihmisen päällä. Unta tehdään kolme tuntia ja se kolme tuntia vietetään vaihtaen kahdeksan sekunnin välein asentoa äiti-ihmisen kainalossa. Yöllä herätään keskimäärin 45 minuutin välein. Lempi sana on "ei", lempilauseen ollessa "älä koske"/ "älä katso"/"en halua". Söpöstä apinanpoikasesta on tullut vain apinanpoikanen. Pinnan ollessa jatkuvasti pakkasen puolella. Työpaikka näyttelee tällä hetkellä sitä yhtä ja ainoaa roolia elämäni leffassa "omaa aikaa". Kotiovesta kun pääset sisään, joku liimautuu kylkeen, pysyen siinä tiiviisti aamuun asti. 

Niin... Välillä olen kuullut heittoja, tyyliin "ei viitti kauheasti sulle vatsataudeista/räkätaudeista/kulkutaudeista valittaa". Olen sanonut, että antakaa palaa vaan. Oli lapsi sitten perussairas tai ei, niin se on vissi, että harvemmin mitkään taudit kauhean positiivisia lieveilmiöitä saavat aikaiseksi. Yleensä perusnuhaa pahempi tauti ravisuttaa arkea jollain tapaa. Vaikka niiden poissaolopäivien muodossa. Kun tunnet taas vaihteeksi olevasi väärässä paikassa, missä sitten ikinä oletkaan. Kotona sairastupaa pyörittäessä, kun saat työpuhelun alkaa mielikuvitus tehdä tepposiaan, tyylillä "olen taatulla ryssinyt sen keissin ihan huolella". Kun taas vihdoin pääset takaisin sen kuuluisan sorvin ääreen, tekee mieli tunnin välein tarkistaa koululais- tai dagispojan vointi, koska "olihan se aika räkänen vielä aamulla".

Voin kertoa, että siitä tilanteesta, kun aloin tätä kirjoittamaan kello yhdeksän jotakin on tapahtunut seuraava: netti ei ole pätkinyt. Topo on ollut tyytyväinen Late Lampaansa seuraassa. Huudellen välillä sängystään "äätiii". Edward sai katsoa tunnin verran rauhassa junioriaan. Sampu... Sampulla nousi lämpö. Paloi hihat sen sataan kertaan Äiti-ihiminen ei saa kirjoittaa / pitää kirjoittaa/ ei saa halia Sampua/ pitää halia Sampua / ei saa juoda kahvia / pitää juoda kahvia. Allekirjoittanut alkoi mielessään muotoilla ilmoitusta "annetaan hyvään kotiin"... Ilmoituksen jatkuessa jotakuinkin näin "yksi kappale suurinpiirtein keski-ikäisiä naisia, joka osaa käydä suihkussa ja pestä kylppärin samaan aikaan"... Allekirjoittaneen ylidramaattisen "Siis mä en kestä, mä en ole saanut kohta vuorokauteen edes hengittää rauhassa" tuskailun jälkeen mies otti Sampun ja Edwardin, ja lähti kauppareissulle. Luvaten hommata makuuhuoneen oveen lukon "pahojen päivien varalle", sekä äiti-ihmiselle lapsirauhaa 24 tunnin verran. Tiedän, että tästä tulee toteutumaan puolet. Koska tiedossa on ystävän syntymäpäiväjuhlat tolkuttoman hyvässä porukassa. 

Tiedän, että tämä räkärumba loppuu jossain vaiheessa. Mutta voi hyvät hyssykät, että rumba osaa ottaa pinnan päälle. Ihan jokaisella talouden asukkaalla. En uskalla edes ajatalle ajatusta "mitä jos ei olisi iPadeja" loppuun... Ja jälleen kerran on pakko ihmetellä seuraavaa; kun itse sairaana haluat vain maata hiljaa, peiton alla, silmät kiinni; niin miksi ihmeessä sama ei voi päteä lapsiin?? Niin, ja olisiko joku valmis antamaan hetkellisesti hyvän kodin keski-ikää lähestyvälle sisäsiistille naisihmiselle? (joka haaveilee pitkästä pinnasta)