Pitää sanoa, että olen siinä perkaushommassa äärettömän huono. Suorastaan surkea. Käydessä läpi trion vaatekaappeja, jossa jokaisessa on noin 30 pitkähihaista per naamari, 20 housut sekä 40 kesävaatetta, tunnen verenpaineen nousevan ja hikipisaroiden vierivän otsalle. Mistä hitosta nuo kaikki vermeet ovat meille tulleet? Me ei t o d e l l a k a a n tarvita tällaista määrää vaatetta. Alan perata. Ensin rankalla kädellä: vaatekaappiin saa jäädä 15 paitaa per naamari, 10 housut riittää ja kesävaatteita ei todellakaan tarvita yksiä per jokainen kesäloman päivä. Ensimmäinen perkauskierros menee loistavasti. Tehdessäni inventaariota "pois pinon" keskellä istuen, alan nostalgiseksi: tämä paita oli Edwardilla silloin yhdellä kivalla kahvilakeikalla, kun hän oli kuuden vanha. Se on ollut Topollakin käytössä kaksi vuotta. On ihan hyväkuntoinen. En kai mä nyt voi tätä laittaa kierrätykseen??? Nämä samanlaiset t-paidat Edwardilla ja Topolla oli päällä sillä yhdellä Ruotsin-risteilyllä, silloin kun Topo säntäili ees-taas pitkin kantta, aiheuttaen puolittaisi sydämentykytyksiä miehelle ja äiti-ihmiselle tasaisen tappavaan tahtiin. Takastulomatkalla samainen Topo nukahti rattaisiin, Edwardin nukahtaessa penkille pää äiti-ihmisen syliin. Me ostimme miehen kanssa aikuisten virvoitusjuomat, nautimme auringosta, ja ihastelimme sitä, miten mahtavaa lasten kanssa lomailu on. Siihen asti, kunnes E&T heräsivät päiväuniltaan. Pinossa eteen sattuu paita, jota kukaan ole käyttänyt kuuteen vuoteen, mutta hei; eihän sitä tiedä, jos kävisi niin, että kahden viikon kuluttua tulisi eteen joku tilaisuus, jossa tulisi tarve juuri tämänlaiselle paidalle?
Olen vellonut syvällä retrosuossa Sampun vauvaikaan; mitä velourisempi (vaihtoehtoisesti froteisempi) ja monivärisempi, sekavakuvioisempi vaate, sen parempi. Homman kanssa on vähän sama, kuin sen, että vetää yhtä soittoa pussillisen vaahtokarkkeja tyhjään mahaan: iskee ällötys. Katselen metsolan froteepaitoja, yksi ääni päässä sanoo "pois noi, ja äkkiä, me ei ikinä käytetä niitä", toisen sanoessa "joskus joulun aikaan tuo kuosi voisi näyttää Topon/Sampun päällä tosi kauniilta". Arvannette lopputuloksen kaappien perkauksen suhteen? Pois pinoon jää tasan kolme vaatetta: yksi per sankari. Ja siivousajan loppuessa kesken, sullon ne kaikki "peratut" vaatteet takaisin kaappeihin epämääräisiin kurttuisiin pinoihin. Odottamaan seuraavaa perkauskierrosta.
Tänään, miehen lähtiessä majakka & perävaunu seuranaan puisto-kauppa-ruokailukeikalle, ja meidän jäädessä Topon kanssa niin sanotusti kotimiehiksi, aloitin, noh: sen kaappien perkaamisen. Tällä kertaa annan itselleni ison läpyn: olen saanut tavaraa kiertoon suht hienosti. Kehitin tähän uuden taktiikan, nimeltään "myy liian halvalla". Koska meillä asuu taloudessa kolme poikalasta, ja koska olen kirppiksiin ja kierrättämiseen kallellaan, olen todennut, että ei kannata ostaa niin sanotusti sontaa. Tarkkaa empiiristä tutkimusta vuosia tehneenä, tiedän mitkä merkit meillä kestävät, ja mitkä istuvat kersojen, anteeksi, kullanmurujen ruumiinrakenteisiin. Tiedän myös, että kyseiset merkit saattavat olla niin sanotusti kovassa huudossa muissakin pikkupilttien kodeissa. Olen siis surutta käynyt vaatekaappeja läpi, ja ne ehkä kärsineimmät, ehkä vähimmän tykätyt, ehkä nämä ei ikinä eksy päälle-vaatteet on pistetty myyntiin nettikirppiksille: liian halvoin hinnoin. Koska kohdalleni on sattunut monta kertaa uskomaton "toisen roju, toisen aarre"- tuuri (mm neljä Artekin ruokapöydän tuolia uskomattoman hyvään hintaan), olen yrittänyt nyt noudattaa samaa kaavaa. Meille tarpeeton vaate, halvalla eteenpäin myytynä, on jollekin ehkä se sairastupapäivän piristys. Samalla taktiikalla olen täyttänyt Hope Ry:n säkkejä: siisti ulkotakki, joka on meille tarpeeton, voi olla jossain kodissa se, joka pelastaa yhden kevät/kesäviikon.
Missä kohtaa homma normaalisti sitten tökkii? No siinä, että samalla kun lataat myynti-ilmoituksia nettiin, joudut tekemään pikavisiittejä niillä nettikirppiksillä. Ja mitä sieltä löytyykään? No tietenkin kaikkea ihanaa, erittäin tarpeetonta tavaraa: koska Sampu rakastaa pingviinejä, niin onhan pojan saatava pingviinipipo ja -paita? Koska Topo on oppinut osoittamaan taivaalle ja sanomaan "ve", eli suomenkielellä lentokone, voi tästä automaattisesti vetää johtopäätöksiä; hän rakastaa lentokoneita! Eli hän tarvitsee lentokonepaidan, ja takin. Löytyisiköhän jostain vielä lentokoneshortsitkin? Arvatkaa onnea, kun kaukaa viisas Mummi oli tuonut ulkomaanreissulta Topolle lentokonelippiksen! Koska itse rakastan tunikoita ja rentoja mekkoja, niin pakkohan niitä on ostaa "kun halvalla" saa. Ja kohta tyhjätään taas kaappeja. Tänään annan tämänkin puolen suhteen itselleni ison läpyn: en ole sortunut ostamaan yhtään mitään.
Lisäksi nettikirppisten lisäksi on olemassa ihan livekirppiksiä; kuinkakohan monta ei niin tarpeellista lelua niiltä on roudattu kotiin? Tai melkein sopivia kesäkenkiä/talvikenkiä/tennareita? Kun on muistettu trion kengännumerot vähän niinkuin sinnepäin. Ihan oma juttunsa ovatkin sitten verkkokauppojen alennusmyynnit. Paniikissa ostellaan sitä sun tätä, ettei vaan rievut lopu kesken. Ihan niinkuin maailma kaatuisi, vaikka loppuisikin? Tämän aleasian suhteen voin sanoa, että töissä käynti tuo monen moista säästöä; siis ihan palkan muodossa, josta voi säästää vähän pahan päivän varalle. Sekä sen suhteen, että ei voi kytätä sormet valmiiksi tietokoneen näppäimillä, tiettyjen verkkokauppojen alennusmyyntien alkamista. Kas kun pomolla saattaisi tulla sanomista. Ehkä olen myös vuosien saatossa ihan minimaalisesti kasvattanut järkeä tuon alennusmyynninkin suhteen; mikä lie puoliaikuisuus iskemässä, kun huomaan monesti miettiväni, että "tarvitsenko/tarvitsemmeko me tuota oikeasti". Homma on mennyt jopa niin pitkälle, että saadessani ihan mukavan suuren lahjakortin erääseen ihanaan verkkokauppaan, surffailin sivuilla kuukauden verran, keksimättä mitä sieltä haluan ostaa. Loppupeleissä kaupan omistaja otti allekirjoittaneeseen yhteyttä, kertoen, että se lahjakortti ei ole ihan iäisyyksiä voimassa, jotta kannattaisi varmaan käyttää se. Huolestuttavaa…
Me jatkamme täällä Topon kanssa vielä hetken aikaa projektimme parissa, tämän hetken saldo on noin miinus 30-40 myytyä/kierrätykseen laitettua vaatekappaletta. Suoritushan alkaa hipoa jo vähintäänkin tyydyttävän, jollei hyvän arvosanan rajoja. Elän tänään elämääni vaarrallisesti; enkä käy kertaakaan läpi "pois pinoa", kylmästi pistän vain vaatteet pois, uuteen kotiin, uusia muistoja tuomaan. Samalla haaveilen siitä, että joku kaunis päivä asumme kodissa, jonka kaapit eivät pursua turhista tavaroista. Tajuten heti perään, että haave on ihan täysin utopistinen.
P.S Kuvassa Sampu pukeutunut kirppikseltä vartavasten synttäreitä varten ostettuun liiviin ja äiti-ihminen synttärimekkoon. Kyllähän nuo nyt ovat tuikitarpeellisia hankintoja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti