Tarinoita Elävästä Elämästä

Olen monen monta kertaa kirjoittanut siitä, miten tiettyinä päivinä, tietyssä mielentilassa kanssaihmisten vilpitön kiinnostus liikkeellä olevaa sirkustamme kohtaan, saattaa tuntua epämukavalta. Vuosien saatossa olen tottunut siihen, että saamme katseita liikenteessä ja nykyään osaan (enimmäkseen!) poimia sieltä ne voimaa antavat: Hyväntahtoiset vilkuilut, aidot pojilleni kohdistetut hymyt, sekä ajoittain naurahtaa mukana, kun jotain ei-niin-normaalia sattuu ja tapahtuu. Kuten… 

Pappa Betalar:

Allekirjoittaneen potiessa flunssaa kotona, sängynpohjalla, mies hurautti eräänä lauantaina trion kanssa kauppareissulle. Tuttuun isoon markettiin. Kyseisessä kaupassa asiointi on osa viikonloppurituaalejamme. Topolle tuttu ja turvallinen paikka. Topon kerätessä omaan koriinsa ruokaympyränsä välttämättömyydet: päärynämehun, lauantaimakkaran ja sipsit, sekä odotellessa muuta perhettä rauhassa kassan tietämillä, me muut saamme tutkia marketin tarjontaa pitkään ja hartaasti. 

Kyseisellä reissulla mies havahtui kiihtyneeseen naisääneen, joka selitti marketin vartijalle, että tuolla pyörii pieni poika, ilman vanhempiaan. Poika syö makkaraa suoraan paketista. Mies oli samointein aavistellut, että nyt käydään keskustelua hänen herrantertustaan. Pian mies bongasikin kaupan käytävällä ostoskoriaan kantavan Topon. Jonka vanavedessä painoi vartija. Ennenkuin mies ehti ilmoittautua makkaraa syövän tyypin vanhemmaksi, oli Topo, yhä se vartija vanavedessään, ehtinyt mehuhyllyn kohdalle. Topon huomatessa takanaan kävelleen seuralaisen, oli hän kohteliaana henkilönä todennut "moi", poiminut hyllystä lempimehunsa, korkannut mehun ja huuhdellut makkarat alas juomalla. Kiihtyneen naishenkilön kiihtyessä vielä hieman lisää. Miehen todetessa vartijalle ja naishenkilölle, että "jahas, siellähän se meidän Topo olikin" ja suunnistaessa Topon ja puoliksi nautittujen ostosten kanssa kassan kautta autolle. 

Miehelle pointsit pokan säilyttämisestä, Topolle cooliudesta. Sekä siitä, että osasi kauniisti tervehtiä vartijaa.

Pääsiäispupu:

Tätä nykyä aamujen ollessa jopa hektisempiä, kuin koskaan aiemmin, on Eliaksen vastuulle jäänyt Roopen, villakoiramme, aamulenkittäminen. Asumme pienen pienen metsän reunassa, jossa ulkoiluttaminen on turvallista suorittaa. Eräänä aamuna Elias jälleen kertoili innoissaan aamulenkistään: Roope teki ainakin kolme pissaa ja kakan. Niin ja he törmäsivät isoon harmaaseen koiraan ja tämän omistajaan. Elias oli aloittanut koiran omistajan kanssa asiaankuuluvat keskustelut: Kertonut Roopen nimen, kysynyt ison harmaan koiran nimeä. Infonnut harmaan koiran ulkoiluttajaa siitä, että hän asuu i-talossa, tuossa metsän reunassa. Jatkaen sujuvasti aiheeseen "tiesitkö muuten, että tässä metsässä asuu pääsiäispupu". Olisin antanut ainakin 20 euroa siitä riemusta, että olisin nähnyt sen harmaan koiran ulkoiluttajan ilmeen, kun täysin normioloinen sälli johtaa sujuvasti keskustelun koiran nimistä, pääsiäispupuun… 

Moi:

Eräänä iltana odotin Topon ja Sampun kanssa bussia. Pysäkillä oli lisäksemme muutama muu odottelija. Joista yksi oli hieman sekavassa mielentilassa. Hänen ehkä lievästi aiheuttaen harmia muille odottelijoille, liimautuessa odottelijoiden kylkeen selitellen olotilaansa sopivia, sekahvakoja tarinoita, sekä yrittäen pummata rahaa-kaljaa-tupakkaa. Topo kiinnitti saman tien huomionsa kyseiseen henkilöön, hivuttautui lähietäisyydelle ja huikkasi iloisesti "moi". Saamatta vastausta moikkaamiseen. Sinnikkäänä tyyppinä Topo toisti moikkauksen. Ei vieläkään vastakaikua. Topon päättäessä vakaasti, että hänen on jonkinlaista palautetta saatava keskusteluyritykselleen, jatkoi hän sinnikkäänä moikkailuaan. Ei yhtä, eikä kahta, vaan ehkä noin kaksikymmentä kertaa. Joka ainoan kerran yhtä iloisena, kauniisti silmiin katsoen. Lopulta sekavahko henkilö totesi kohdanneensa voittajansa ja lähti vähin äänin pysäkiltä pois. Topon "moin" kaikuessa hänen loittonevalle selälleen. Topon luultavasti ollessa sillä hetkellä kanssaodottelijoiden, juuri sen hetken sankari. 

Yhä vastaan tulee päiviä, kun ikävät kommentit ja pahat katseet riipaisevat syvältä sydämestä. Mutta olen oppinut tätä nykyä unohtamaan ne. Vaikka hetkellisesti saatan pahoittaa mieleni ja nostattaa verenpaineeni: unohdan ne pian.

Sen sijaan: nämä parhaat hetket olen sullonut sydämeeni voimavaraksi, tarinoiksi elävästä elämästä.