Kiukuttelijan PäiväKirja

Okei, joskus vaan tulee eteen, vaikka kuinka niitä yrittäisi vältellä, viikkoja, jolloin ainakin jotkut universumin planeetoista yrittävät viestiä "älä laita rahojasi lottokuponkiin tällä viikolla". Ei tarvitse tapahtua mitään järkyttävää, maata vavisuttavaa, peruuttamattoman surullista, tai kamalaa. Kunhan vaan sattuu ja tapahtuu asioita. Jotka saavat kiukuttelijan kiukuttelemaan. Ihan koko rahan edestä...

Kuten...

Unohdat tilata lapsellesi kuljetukset tilapäishoidon ja koulun välille: Tai siis et unohda asiaa. Unohdat vain tehdä sen ajoissa. Saat kuljetustilaukseesi armaalta kotikaupungiltasi kirjoitusvirheitä vilisevän vastauksen. Jossa todetaan pähkinänkuoressa, että olet myöhässä, ei onnistu. Siis voi luoja että alkoi kiukuttamaan! Ihan oikeasti! Laitoin miehelle (joka istui palaverissa) viestin, jossa luki "##### mä en jaksa tätä #####:n ######" (# kohdat saat korvata mieleen juolahtavilla sanoilla. Itsepuolustukseksi voin sanoa, että enpähän ainakaan lähettänyt ääniviestiä!). Kirjoitin kiukkuisen itkuisena ja itkuisen kiukkuisena sähköpostia sinne kotikaupungin kyytien-tilaamis-keskukseen, sekä kuljetusyhtiöön. En saanut vastausta. Mies pystyi ilmeisesti etäältä, sieltä neuvotteluhuoneesta käsin aistimaan kiukkuni määrän ja lupautui hoitamaan asian kuntoon. Uumoilin, että kyseessä on ihka oikea mission impossible. Olin väärässä. Jollain ilveellä mies sai asian hoidettua ja Topo lähti tilapäishoitoon aikataulujen mukaisesti. Asian hoitamiseen meni oikeasti lähestulkoon kaksi vuorokautta. Kiukun kulkiessa sievästi rinnalla koko tuon ajan...

Olet erittäin aamu-unisen lapsen äiti: Voi herramunjee: mikä on mahdollisuus, että kolmesta lapsesta kaikilla kolmella on jossain määrin erilaiset unirytmit? Topo käy nukkumaan (ja nukahtaa) iltakasin hujakoilla. Luonnollisesti, ihan viimeistään. Koska muutoin hän ei jaksa aloittaa uutta aamua, päivästä riippuen, nollakolmen ja nollakuuden välillä. Elias on mallia "vanhempien rytmiin sopiva": nukahtaa ysin aikaan, herätäkseen joskus seiskan jälkeen. Pahnanpohjimmaisen taas ollessa mallistosta: illan virkku, aamun torkku. Kello 21.30 on hänen mielestään varsin oiva aika aloittaa iltapalakierros numero kaksi. Jonka jälkeen todetaan "mun silmät ei halua vieläkään nukkua" ja pyydetään, että äiti-ihminen kertoo sadun/lukee kirjan/etsii kauko-ohjattavan auton kadonnutta kauko-ohjainta hänen kanssaan. Aamuisin on taas ihan eri meininki. Aamuisin "mun silmät haluaa vielä nukkua". Niinkuin eilen aamulla. Yritin vedota kilpailuhenkisyyteen "kumpi on eka alakerrassa, aamupalapöydässä, vaatteet päällä". Ei onnistunut. Yritin uhkailla karkkipäivän menetyksellä (saattoipa puheisiin lipsahtaa syksyn ensimmäisen kerran myös sanat "tonttu" ja "joulupukki"). Ilman minkään valtakunnan vastakaikua. Kohotin ääntäni. Johon ainoa responssi oli "mä en äiti ole enää sun kaveri, kun sä aina vaan huudat". Aamun päättyessä siihen, että kuulimme miten päiväkotikuljetus lähti pihastamme. Ilman päiväkotilaista... Kiukutti. Kiukutti oikeasti niin paljon, että saatoin vähän huutaa. Jonka jälkeen puin ulkovaatteet päälle ja lähdin viemään kuopusta bussilla. Matkalla käyden esitelmää aiheesta "kannattaisko illalla käydä aikaisemmin nukkumaan, niin ei aamulla niin väsyttäisi". Sampun nyökkäillessä hyväksyvän näköisenä. Se kyllä nyt pitää todeta tähän väliin, että mielestäni ei ole ehkä ihan reilua, että on ok seisottaaa kuusi vuotiasta kaveria pihalla, odottamassa taksia, 26 minuutin verran. Mutta taksin kuljettaja voi todeta, lapsen ollessa kaksi minuuttia myöhässä, että hän ei enää käännyt takaisin pihaan hakemaan lasta. Ymmärrän, että ajoissa pitää olla... Mutta sanonpahan vaan, että Sampun aamutaksi on noin keskimäärin ollut ehkä kahdeksan minuuttia myöhässä jokaikinen aamu. Paitsi tietenkin eilen.

Muuten vaan elämä: Onko lapsien pakko sotkea yksi vaatekerta per päivä? Koska kaikkein kiukuttavin kaikista maailman kotitöistä on pyykkääminen. Kierrokset nousevat pelkästä ajatuksesta. Kiukuttaa kun ei meinaa mahtua likapyykkisäkin kanssa pesukoneella: koska tiellä on pienen vuoren verran kaapitettavaa vaatetta. Kiukuttaa, kun elämän sisältö päivästä riippuen on suurinpiirtein sitä pyykkäystä. Tämä kotona oleminen ei vain ole minun juttuni. Arvatkaa mikä kiukuttaa vielä enemmän: se että tässä oli viritteillä varsin hyvä työkuvio.  Ehdin jo korkata kuohuviinipullon tohkeissani. Mutta loppupeleissä koko homma (luultavasti) kosahti palkkakeskusteluihin. En ole hankala, en kuvittele itsestäni liikoja, sekä ymmärrän varsin hyvin, että koska en ole avaruusinsinööri, en voi tienata avaruusinsinööri palkkaa... Mutta nyt vain kertakaikkiaan homma tuntuu kaatuvan raha-asioihin.

Kiukuttaa myös se, että m i k s i Kelan terapioita ei voi hakea pelikkä terapeuttien ja lääkäreiden lausunnoilla? Miksi ihmeessä pitää itse vielä väsätä erillisiä hakemuksia? Vaikka vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten, niin minulla on täysi luotto siihen, että hyvä terapeutti tietää enemmän, kuin hyvin, milloin lapsen terapiaa olisi hyvä jatkaa. Tai kuten Eliaksen kohdalla: todeta, että nyt pyyhkii esimerkiksi puheen saralla niin hyvin, että terapiasta ei ole enää hyötyä. To-do-listalla arvatenkin täällä: Kelan terapiahakemukset. Kaikki hakemuksia tehtailleet voinevat yhtyä tähän: kiukuttaa!

Niin ja kun nyt vauhtiin pääsin... Sekin kiukuttaa ihan simona, että juuri tänään, kun olin sopinut yhdet lounastreffit, sekä odotin kylään hyvää ystävääni (kuin sitä kuuta nousevaa!) niin: bussit lakkoilevat! Ei lounastreffejä. Ei ystävää. Lohdutukseksi, Topon ollessa tilapäishoidossa, joudumme liene Eliaksen ja Sampun kanssa suuntaamaan pizzalle. Sekä ostamaan lauantaikarkit, jo torstaina. Tämä äiti-ihmisenä olemisen yksi ei-todellakaan-kiukuttava puoli on se, että voi hyvin päättää, että "lapset, jos haluatte niin tänään onkin jo karkkipäivä", juuri silloin kun itsellä on pakottava-irtokarkki-tarve...

Se ei muuten kiukuta yhtään, että roskiin joutumisen sijaan vanhat, vuosia hyvin palvelleet kumisaappaani päätyivät palvelemaan vielä tämän syksyn verran "pihasommittelman" virassa. Koska kierrättäminen on hyvä juttu. Ja hyvät jututhan harvemmin kiukuttavat.