Topon Reissut

Yksi asia (tai noh, kyllä monikin...) on Topon kanssa helppoa: ennakoitavuus. Kun Topo tulee koulusta kotiin, hän haluaa syömistä ja iPadin. Hieman myöhemmin hän haluaa ulos keinumaan. Jonka jälkeen hän haluaa, tadaa: syömistä ja iPadin. Illan kruunaa kylpy.

Topon kanssa voi ennakoida sen, että hihat palaa kassajonossa. Hermo menee, jos jäädään Topon mielestä väärällä bussipysäkillä pois. Ja annas olla jos mies lähtee Topon mielestä autolla väärään suuntaan; äänivallit murtuvat mennen tullen.

Kotona meillä oli aiemmin aidattu etupiha. Tönön maalauksen yhdessä erittäin suloinen (ei todellakaan) talon päädyssä oleva kana-aitaviritelmä pääsi viettämään hautajaisia. Topon suurimman karkailuinnon laannuttua uutta aitaa ei tilalle laitettu (ehkä tähän myös osasyynä se, että taloudessa asuu kaksi äärimmäisen tumpeloa DIY ihmistä). Vuoden päivät on ulkoiltu ilman etu- ja takapihaa jakavaa aitaa. Eikä toistaiseksi kukaan ole pihalta kadonnut.

Viime perjantaina ilta-auringon helliessä, päästin miehen salille (tai Edwardia lainatakseni humppaan, eli jumppaan). Avasin oven patiolle, hätistin trion pihalle ja aloin laittamaan ruokaa. Silmä kovana samalla seuraten trion edesottamuksia, ja huudellen väliohjeita tyylillä "ei tapella" "ei huudeta", "se oli nyt Edwardin/Topon/Sampun vuoro keinua". Sitä perus lapsiohjeistamista. Jossain vaiheessa äiti-ihmisen piti hetkellisesti siirtyä vessan puolelle, liike jota ei ehkä olisi pitänyt tehdä. Minuutti siitä, kun vessan ovi oli painettu perässä kiinni, oli Edwardin ja Sampun vuoro ohjeistaa äiti-ihmistä "äiti, Topo lähti puistoon". Äkkiä vessasta pihalle, tilanne tsekkaus; keskimmäistä kullanmurua ei maar näy mailla eikä halmeilla. Edward ja Sampu jatkoivat ohjeistusta "äiti, nyt äkkiä saappat jalkaan ja ulos, Topo lähti puistoon".

Lähipuistomme on vajaan kilometrin päässä, sinne päästääkseen pitää ylittää yksi keskikokoinen tie ja kaksi pienempää tietä. Saappaat saatiin jalkaan ennätysvauhtia ja ei kun laukalle sinne puiston suuntaan. Toteamus: Topo ei näy mailla halmeilla. Samalla kuulen, kuinka bussi pysähtyy läheiselle pysäkillemme, ottaa jonkun kyytiin ja jatkaa matkaansa. Hetken pääni täyttyi kauhukuvista; Topo on keksinyt, että hän lähteekin pidemmälle, lempparipuistoonsa. Mennyt hengailemaan bussipysäkille, kun bussi on tehnyt pysähtymisliikkeen pysäkin kohdalla, Topo on muina miehinä kiivennyt kyytiin. Olin jo etsimässä HSL:n numeroa netistä, kunnes järki vei voiton; ei se nyt oikeasti bussilla ajele. Takaisin siis pihalle tsekkaamaan, löytyisikö Topo kuitenkin pihakeinusta/talon takaa/sisältä. Pikatsekkauksen tulos oli negatiivinen. Takaisin sinne puiston suuntaan; ei näy Topoa. Soitto miehelle, sinne humppaan: "kuule, Topo otti ja lähti". Mieheltä rauhoittava reaktio "no, se on korkeintaan mennyt sinne puistoon, ei mitään hätää". Sekä lupaus hypätä autoon ja liittyä etsintäjoukkioon.

Jälleen kerran takaisin kotipihalle, tsekkaus talon ympäristöstä, pikakatselmus sisällä, makuuhuoneet, kylppäri, sohva: tsekkauksen tulos yhä negatiivinen. Ei kun uudestaan puiston suuntaan (huomatkaa tämä suunnaton järjestelmällisyys etsintäoperaation suhteen, ihme ettei Topo ehtinyt tyyliin Norjaan asti äiti-ihmisen säntäillessä päämäärättömästi ympäri lähitienoita). Edward oli yleisen kaaoksen aikana huomannut hetkensä tulleen, ja hän oli käynyt niin sanotusti anastamassa Topon iPadin ja piilutunut leikkimökkiin pelihommiin. Edwardille siis ukaasi heivata pädi hevon kuuseen ja liittyä etsintäjoukkioihin. Tähän asti etsintäjoukkioissa oli toiminut Sampu, joka suurella vakavuudella ja tarkkuudella raportoi jatkuvasti ääneen operaation etenemistä "minne Topo meni, menikö hän puistoon" "voi voi, ei näy Topoa missään", "äiti, lähdetäänkö laivalle".

Konkkaronkan lähtiessä kolmatta kertaa kohti lähipuistoa, Sampu mutisi taloyhtiömme postilaatikoiden kohdalla jotain tämän suuntaista "Topo meni tonne puistoon". Osoittaen yhtä taloyhtiön leikkipaikoista. Edwardille ukaasi kipaista leikkipaikalle etsintähommiin, Sampun painuessa varjona veljensä perään.

Tällä kertaa kipaisu tuotti tulosta. Ilmojen hanki kantautui voitonriemuinen "äiti äiti, Topo on täällä, tule tänne" huuhdahdus. Tai noh: huudahduksia. Topo löytyi hyvin tyytyväisenä yhden yhtiömme talon ja leikkipaikan välimaastosta. Tyyppi ei ollut sitten penninvertaa katuvan näköinen.

Miehelle pikaviesti: jatka vaan humppaa, Topo löytyi. Topon löytymisen, kauniin illan ja perjantain kunniaksi päätimme jäädä hetkeksi leikkipaikalle keinumaan. Keinuhommien jälkeen, kotiinpäin laapustaessamme, Topo painoi päänsä alas, sanoen äärettömän tyytyväisellä äänellä "hyppii". Toistaen sanan "hyppii" varmuuden vuoksi toiseen kertaan. Palaset loksahtivat paikoilleen: koulumatkoilla Topo on aidan takaa bongannut erään talon pihalla olevan trampoliinin. Punonut aikansa juoniaan ja äiti-ihmisen siirtyessä vessan puolelle, nähnyt elämää suuremman hyppimistilanteen tulleen. Ja ottanut niin sanotusti ritolat.

Pahoitteluni naapuriperheelle. Näen sieluni silmin miten siellä on nautittu perjantai-illallista, kun yhtäkkiä "vieras esine" on saapunut pihaan, muina miehinä ottanut saappaat pois jalastaan ja mennyt hyppimään heidän trampalleen. Ihan perussettiä.

Miehen kanssa pohdimme hetken aidan palauttamista, kunnes totesimme, että pieni aita ei pitkähköä Topoa enää pidättele. Se on tästedes "Topo metrin päässä" ulkoilumeininki tässä huushollissa. Sekä oiva opetus siitä, että hyvin ennakoitavalla Topollakin on hetkensä, jolloin hän ottaa ja yllättää meidät kaikki. Käyden vähän Topon Reissuilla.