Taksi Tuo, Taksi Vie: Arjen LottoVoitto

Olen viikonlopusta asti seurannut herkeämättä Espoon "taksi-gatea", joka on päätynyt nyt jo iltapäivälehtiinkin asti. Kyseessä siis eräs taksialan yritys joka joutunut suuremman luokan myrskyn silmään (taitaa Klaarat ja Kiirat jäädä tässä jo kakkoseksi), koskien hieman (noh, totuuden nimessä melkoisen) notkuvasti alkanutta koulukyytilukukautta. Taksi-gate kommentteja löytyy puskaradio-ryhmistä, Espoon kaupungin fb-sivulta, juttua puidaan nyt jo ainakin Länsiväylä-julkaisua ja Iltalehteä pitkin. Myrskunsilmään joutuneen kuljetusyhtiön toimari on kirjoitellut erinäisiin ryhmiin pitkiä anteeksipyyntöviestejä, mutta enää sekään ei riitä. Vaan osa vanhemmista on sitä mieltä, että kuljetusyhtiön sopimus kaupungin kanssa on purettava.

Meillä aamu- ja iltaäivän taksiajelut ovat olleet tiivis osa arkea jo... hmmm... kuusi vuotta. Villi veikkaus. Olen melko vakuuttunut, että Sampulle tulee aikanaan shokkina se, että kouluun kuljetaan ihan omin pikkujaloin. Hän kun on tiiviisti kasvanut siihen uskoon, että koulun alku tarkoittaa samaa, kuin taksilla ajelu. Kuuteen vuoteen mahtuu x-määrä harmistusta, kadonneita lapsia, myöhässä tulleita kyytejä, ajoissa tulleita kyytejä, ei ollenkaan tulleita takseja, sairas-, loma- ja tilapäishoitopäivinä pihaan kurvaavia takseja. Erään kerran vastaanottoapuna ollut Mummi on paniikissa jalan juoksennellut ympäri naapurustoa, koska: taksista vakuutettiin että koululaisemme on kyllä jätetty pihaamme, ihan varmasti on, viisitoista minuuttia sitten. Totuus oli toinen: koululaisemme olivat ilmeisen pitkällä iltapäiväajelulla, tullen kotiin tuntia myöhemmin. Ehkä hieman hämmetyneinä, mutta täysissä ruumiinvoimisssaan. Tarina ei kerro, että minne kaikkialle koululaisemme olivat iltapäiväajelun aikana ehtineet.

Osaan täysin asettua jokaisen kyytiasioista harmistuneen vanhemman asemaan. Olen ollut raivoissani, peloissani, harmistunut, turhautunut, vihainen, ja ajoittain jopa huvittunut. Niin, sekä lisäksi liikuttunut, onnellinen, kokenut että olemme saaneet arkeemme jonkin sortin lottovoiton.

Pari-kolme vuotta sitten arkeemme ajelivat vakituinen iltapäiväkuski, sekä vakituinen aamukuski, joista on tullut tiivis osa arkeamme. He ihan aidosti ovat arjen lottovoittomme.

Kun Topo kävelee portaita kotiovelta kohti talon ulkopuolella odottavaa taksia, kantaen suurta reppuaan, huutaa tuttu ja turvallinen kuljettaja "Moi Topo, ootas kun mä tulen auttamaan sen repun kanssa". Kun Topo keksi alkaa availla turvavyötään kesken koulumatkan, kehitti kuljettaja hänelle lisäturvavyön avulla ns. patenttiratkaisun, jolla poika pysyy varmasti penkissä. Kiireisinä aamuina, kun bussi johon olisi pakko ehtiä, lähtee klo 08.00, ja poikien koulutaksin olisi tarkoitus olla pihallamme kello 08.00, menemme bussipysäkin nurkille poikien kanssa "hengaamaan". Jotta koulutaksi voi pojat napata siitä pysäkin viereltä (joka on suoraan taloyhtiömme ulkopuolella) kyytiin. Olen aina tarvittaessa ehtinyt kello kahdeksan bussiin. Voin luottaa vakikuljettajiimme, kuin kallioon.

Iltapäivän kuljettajan kanssa meillä saattoi olla pieniä ryppyjä rakkaudessa, ennenkuin taksiparisuhteemme alkoi kukoistamaan. Mutta alun ryppyjen jälkeen, kaikki on toiminut kuin tanssi. Hänkin aidosti välittää kyydittävistä koululaisistaan, on liikuttunut joka ainosta kiitoksesta, muistamisesta, hyvän työn kehumisesta. Jos hän sattuu olemaan etuajassa pihassa, hän päästää kyydittävänsä kyllä pihalle (koska Topolla saattaisi muuten niin sanotusti hermo mennä), mutta: vahtien tiiviisti kyydittäviensä perään, siihen asti, että sovittuun aikaan jompikumpi vanhemmista kotiutuu töistä.

Loma-aikoina taksikuviomme on sujuvasti, kroonisesti sekaisin: taksit tulevat ja tuovat miten sattuu, välillä tulevat ja tuovat koululaisiamme minne sattuu. Joten ymmärrän niin hyvin harmistuksen, sen kun kaikki menee päivä toisensa jälkeen pieleen, myöhästyt töistä taksin vuoksi, tai joudut käyttämään työaikaa taksiasioita selvitellessä. Ymmärrän niin hyvin pelästyksen, harmistuksen, raivostumisen. Ihan oikeasti ymmärrän.

Toivon kovin, että tämä Klaaraa ja Kiiraakin suuremman myrskyn keskelle joutunut kuljetusyhtiö saisi ns homman sujumaan. Toivon kovasti, että ko kuljetusyhtiön kuljetusten piiriin kuuluville perheille löytyisi omat arjen lottovoitot: tutut, turvalliset kuljettajat, joihin voi luottaa, joiden aikatauluihin voi luottaa. Vielä enemmän toivon, että ihan oikeasti kun kyseessä on lapset, vanhempien maailman ja elämän tärkeimmät asiat, ei mentäisi kilpailutus edellä. Koska halvimmalla harvoin saa parasta...

Ja kaikille heille, jotka ovat erinäisiin fb-ryhmiin ja lehtiartikkeleihin kommentoineet, miten "meille vanhemmille ei mikään riitä", "viekää itse lapsenne kouluun", "kaikkea pitää saada ilmaiseksi": Ei meille riitäkään sellainen, mikä ei toimi. Ei kaikkea pidäkään saada ilmaiseksi. Ei aina ole mahdollista viedä lapsia kouluun ja yrittää siinä sivussa sitten vielä vaikkapa käydä töissä. Jokaiselle heille annan mahdollisuuden tulla vaikka tänne meille kotiin juttelemaan näistä kaihertavista mikään ei riitä-viekää itse lapsenne kouluun-kaikkea pitää saada-ilmaiseksi aiheista. Voisin jopa uskaltautua lupaamaan kaikkien vammaisten ja pitkäiakaissairaiden lasten, jotka näitä kyytejä tarvitsevat, vanhempien puolesta, että heittämällä luopuisimme kyydeistä, jos saisimme vaihtarina sen ,että meidän koululaisemme osaisivat itsenäisesti kulkea koulumatkansa.

Meidän vakikuskeille, sekä "taksikeskuksen"-Mialle haluan vielä kerran sanoa: kiitos. Kiitos, että olette meidän arjen lottovoittojamme.