Unelmien PerjantaiLahja: Valoa Pihalle

Vuosia sitten, kun olin nuori ja siinä määrin kuosissa, että kipittäessäni korkkarit jalassa (enää ei voi pitää juurikaan korkkareita, koska nilkannyrjähdysvaara) hameen helmat hulmuten työpaikalle, satunnaisesti oikeasti joku saattoi viheltää perääni. Olin huseerannut aikani matkailualalla, päätyen parin mutkan kautta työskentelemään vakuutusyhtiöön. Vakuutusyhtiössä sain "tutorikseni" ihanan naishenkilön, joka työtehtävien lisäksi opetti minulle yhden elämän tärkeistä opetuksista: joka perjantai pitää ostaa itselleen perjantailahja. Kiitokseksi itselle siitä, että on jaksanut (jossain määrin kunnialla) tsempata läpi työviikon. Tätä opetusta olen suurella ilolla vaalinut sydämessäni, ja elämässäni läpi vuosien. Muistanut melko orjallisesti noudattaa oppimaani.

Koska tähän viikkoon mahtui kolme työpäivää, yksi pimeänajon simulaattori autokoulussa (tuloksena: asiaankuuluvasti virtuaalista peuranlihaa), sekä yksi törkeän aikainen aamuherätys, päätin, että tänään on sellainen perjantai, jolloinka on ehdottomasti perjantailahjan aika.

Hirveässä (vaihteeksi) kiireessä suhasin yhdellä bussilla työpaikalta niin kutsuttuun "automarkettiin". Keräsin vimmalla koriin trion perjantaiherkkuja: pari pakettia lauantaimakkaraa, pari pussia sipsejä, tarkalleen ennalta määritellyt lauantaikarkit, mikrohampparit ja mikroranut (voi sitä onnen määrää, kun trion kotiutuessa paljastin päivän menyyn), itselle puolisäkillistä irtokarkkeja (luonnollisesti vain koska ne olivat tarjouksessa). Pysähtyen, kuin seinään "kaamosvalo-osaston" kohdalla. Kaamosvalot, 50 prosentin alessa. Samointein päähän iski ajatus "tuossa on minun perjantailahjani". Ostan hienoimman mahdollisen paketin. Halvalla kun saa.

Tyytyväisenä roudasin itseni, sekä aivan liian painavan ostoskorin kassalle, maksoin ostokseni ja juoksin bussiin, joka veisi minut kotiosoitteeseen. Kotona lumityöt. (Nuoskalumi, painaa muuten ihan hemmetisti. Oli varsinainen ilo huomata, että tunti lumitöiden teon jälkeen auratraktori kävi vihdoin ja viimein pihassamme...), sen eksoottisen perjantaimenyyn valmistaminen. Takan sytytys, sekä ikuinen vahtaaminen: onnistuinko hommassa vai en. Tulen palaessa takassa, trion alkaessa tyytyväisenä katsomaan tv-ohjelmiaan mahat pullollaan (muutaman: -äiti olet ihana ylistyslauseen jälkeen) päätin ryhtyä tositoimiin: Lähteä pihalle virittämään perjantailahjaani.

Muoviboksin päällä oleva tarralappu tiesi kertoa, että pakkaus sisältää 58 metriä valonauhaa ja lisäksi 10 metrin johdon. Ei kun epämääräinen johto-valonauha-nivaska käteen (ei luonnollisesti hanskoja mailla, eikä halmeilla) ja kiertämään ympyrää pihalla nököttävän lehmuksen ympärille. Noin 10 minuutin kohdalla tajusin, että 58 metriä valosettiä on ihan hemmetisti. Siis todella paljon! Ajatus toi mieleeni selkeät kuvat ala- ja yläasteen jumppatunneista. 60 metrin juoksukisoista. Joissa olin kroonisesti surkea. Ei millään tapaa mieltä ylentävää. Pian tein myös huomion: 58 metriä "valonauhaa" saa helposti aivan järkyttävään solmuun. Tai noh: järkyttävän isoon solmukimppuun. Jälleen kerran sain myös muistutuksen siitä, että tönömme seisoo sievästi rinteessä: Kauhean korkealle ei yletytä ilman apuvälineitä. Apuvälineitähän luonnollisesti löytyy tällaiselta "harrastelijafiksaajalta": Yhtä haravaa ja yksiä keittiötikkaita myöhemmin olin valmis jatkamaan puuhaa.

Puolta tuntia, hitsin paleltuneita sormenpäitä, 100 ei niin lapsiystävällistä, mielessä kovaan ääneen lausuttua kirosanaa myöhemmin, se 58 metriä valonauhaa oli viritetty, sen hemmetin lehmuksen ympärille. Lopputulos:

No, ei sinnepäinkään, kuin mielessäni kuvittelin. Ei millään tapaa symmetristä, kaunista, lehmuksen parhaita puolia esiin tuovaa. Pääsin lopputulostani ihastellessa (okei: puoli-itkien kauhistellessa) listaamaan jälleen yhden asian pois "jos ikinä alan yrittäjäksi, yritykseni tekee:"-listalta. Minusta ei ikinä tule jouluvalojen asentajaa. Tajusin myös, että 58 metriä valonauhaa on muuten viritetty sen lehmusreppanan ympärille niin tiukkaan, että se ei enää irti lähde. Muuta kuin saksimalla. Niin ja se perjantailahja:

Kyseisen "pienen operaation" jälkeen en enää todellakaan laske sitä hitsin solmukasaa perjantailahjakseni. Vaan iltalenkillä suuntaan koiran kanssa lähikauppaan, ostamaan ehkä kilon suklaata ja ainakin yhden oluen. (koska sitä viiniä ei vieläkään ole ruokakaupoissa. Niin ja luultavasti ostan kaksi olutta).

Tarinan opetus: Muista perjantailahja. Muista myös, että perjantailahjan tulee olla jotain nautinnolista. Jotain vain itselle tarkoitettua. Jotain joka ei ole verenpaineita ja sykkeitä nostattavaa, eikä mahdollista elinajanennustetta laskevaa.